maanantai 29. huhtikuuta 2013

Kuvia viikonlopultaaaa (:

Viikonloppu meni ihan suunnitelmien mukaan, eli ihan mukavasti ja lepposasti. Tädin murukin kävi kyläilemässä. <3 En oikeen jaksa kirjotella enempää, joten laitan kuvia viikonlopusta. :)


Ensimmäistä kertaa mopon selässä onnettomuuden jälkeen ! (: Kevarin selkään en vielä uskaltanu mennä, vaikka se houkuttelevasti odotteleekin tuolla autotallissa.. 








Rakkain ja tärkein koko maailmassa ! <3 Täti rakastaa ja suojelee sua aina.. <3


Bilsan kokeeseen lukua..




Thank you God. <3 

torstai 25. huhtikuuta 2013

Jokaisen vastoinkäymisen jälkeen olet entistä vahvempi.

Tänään on ollu ehkä mun elämäni hirvein päivä. Koko päivä ollu yhtä painajaista. En tiedä mitä kirjottaisin, koska pää on täynnä vaan ahistusta ja paskaa oloo.. Tekis mieli vaan luovuttaa. Miettikää, kuinka helppoo ois vaan antaa kaiken olla ja mennä johonkin muuhun paikkaan..

No joo. Nyt ei vaan saa luovuttaa. Kaikesta muustakin selvinny, niin eiköhän tästäkin selvitä, tavalla tai toisella. Tällä hetkellä ei vaan millään jaksais uskoo, että kaikki kääntyy vielä parempaan päin. Vihaan tätä lausetta, että "Asioilla on tapana järjestyä.", mutta täytyy myöntää, että kyllähän tuo totta taitaa olla.. No mutta pää pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä ja niin edelleen.. Ei vaan, niinkuin tuo otsikkokin kertoo, että ne vaikeudet ja pettymykset kasvattaa ihmistä. En olis ikinä näin vahva ihminen, jos en ois joutunu kokeen minkäänlaisia pettymyksiä.. (: 

Kyllä tää tyttö jatkaa elämäänsä tässä maailmassa, eikä luovuta minkään asian suhteen. Tuutte kuuleen musta vielä, kuinka teen töitä sairaanhoitajana ja kotona mua odottaa mun biologisten lasten lisäks pari huostaanotettua kasvattilasta. <3 

Toivotaan, että huominen ois parempi päivä.. Viikonlopuks ois tarkotus mennä kotiin ja sit vuorossa olis taas laatuaikaa tädin murusen kanssa. <3 Linnea on kyllä mun elämäni valopilkku. Mutta nyt vielä vähän bilsan kokeeseen lukua ja sit moikkaan Nukkumattia. Koittakaa tekin saada nukuttua ja viettäkää hyvä ja rentouttava viikonloppu ! Yrittäkää jaksaa vielä vähän pinnistää koulujuttujen kanssa, koska ei oo enää paljoo jäljellä. Täällä meinaan yks tyttö tuskailee koulujuttujen kanssa niin kovaa, että hiukset lähtee päästä. No mut onhan se sit ainaki aika kevyt hiustyyli näin tulevaa kesää ajateltaessa.. ;) 

Hyvää yötä kaikille ! <3


Laitoin nyt tähän tälläsen kuvan, koska tää kuvasti jotenkin mun tän hetkistä olotilaa.. Älkää ottako tätä liian tosissanne, tää lause oli vaan niin sopiva.. 

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Päivän postaushetki

Tänään tulee vähän lyhyempää tekstiä, koska ei oo kauheesti mtn asiaa. Tai on asiaa, mutta ei sellasta mitä vois jakaa täällä kaikille.. Mutta tänään päivä alko Bodymindilla ja se menin ihan jees.. Tänään ei oo ollu mikään hyvä päivä, koska ohjaajat on löytäny joka asiasta taas jtn valitettavaa. On ne mullekki valittanu, mutta mua ärsyttää se, kun muille nuorille valitetaan kaikesta aivan turhasta. Miksei asioita vaan voi sanoo ystävällisesti ? Miks asiat pitää sanoo aina niin vittumaisesti ja negatiivisesti. Nää nuoremmat ei ota opikseen yhtään mistään, jos niistä asioita sanotaan tällä tavalla, päinvastoin. Ei mua ainakaan kiinnostais totella ja muuttaa tapojani, jos ohjaajilta ei löydy yhtään asiallisuutta.. Minkä takia meiltä vaaditaan kohteliaisuutta, kunnioitusta ja avoimuutta, jos edes ohjaajat ei osaa näitä asioita. Näiden ohjaajien pitäis näyttää näille nuoremmille hyvää esimerkkiä, että miten käyttäydytään ja miten hommat hoidetaan kunnialla.. Pistää oikeesti vituttaan tollanen. 

Nyt tämä angstaushetki on päättynyt ja jatketaan muilla aiheilla..  Tänään on miettiny tosi paljo iskää. Mulla on vaan niin valtava ikävä sitä, että en tiedä mitä tekesin. Mulla ei oo ehkä ikinä ollu näin ikävä ketään kuollutta ihmistä. Oon itkeny ihan sikana. Oon koittanu piristää itteeni ja miettiä, että iskä näkee mut kyllä ja suojelee mua tuolta taivaasta. Se on kyllä aika vaikeeta miettiä tollasessa tilanteessa positiivisesti, kun on niin paha olla, mutta jokaisesta vaikeesta asiasta pitää kuitenki aina löytää jtn hyvää. Niinkun vanha sanontakin kuuluu, että "Ei niin paljon pahaa, ettei jtn hyvääkin." Kuulostaa hassulta, mutta niin se menee.. Mulla on sua iskä vaan niin  kauhee ikävä.. <3

 Oon koittanu tehä tänään myös vähän portfolioo ja lukenu ruotsin kokeeseen. Pää on kyllä ihan täynnä svenskaa.. Toivottavasti uurastus palkitaan ja koe menee hyvin. (: 

Huomenna tulee oleen tosi rankka päivä. En halua kirjottaa tähän siitä, koska se on niin henkilökohtanen asia. Ja jos kirjottaisin siitä tähän, niin sen jälkeen mulle satelis monta kiusallista ja kipeetä kysymystä.. Pelottaa ja ahistaa kuitenki aika paljon, enkä millään haluais mennä sinne paikkaan.. Vaikeetkin asiat on kuitenki kohdattava ennemmin tai myöhemmin. Eiköhän tästäkin selvitä, niin kun kaikesta muustakin. Jos ei hyvin, niin sitten vähän huonommin.. Tulevaisuudessa voin sitten ajatella, että noin meikäläinen selvis tostakin asiasta ja elämä jatku entiseen tapaan.. :>

Poika ei tullu tänä vuonna Tampereella, mutta hopee ei oo häpee. Saa kyllä olla niin ylpee Tapparan pojista, että suuri hatun nosto heille ja kiitos huippukaudesta ! <3 

Kirjotin tohon tekstin alkuun, että tästä tulee lyhyempää tekstiä, mutta kyllä sitä asiaa sittenkin riitti.. (: Nyt toivottelen oikein hyviä öitä kaikille höpönassuille ! Minä pomppaan kohta puoliin peiton alle.



tiistai 23. huhtikuuta 2013

Selvästi hyvä päivä :)

Viikonloppu meni mukavasti perheen kanssa ollessa. :) Koulujuttujakin oli toki kanssa tehtävänä jälleen kerran.. Kokeeseen lukua ja portfolion tekoo. Mutta sai ainakin viettää aikaa samalla tädin pikku-murun kanssa <3

Eilinenkin päivä meni tosi jees. Oli niin nätti ilmakin, että tuli niin hyvälle mielelle ! Olin sit kans koulussa ja siellä sain tehtyä aikas paljon kaikkia rästissä olleita tehtäviä. Oli kans mukava nähä kavereita. Päivän piristys oli myös se, että sain terveystiedon kokeesta 10-, äikästä 9½ ja yhteiskuntaopista 9+. Eli aikas mallikkaasti meni ne kokeet ! (:


Tänään en sit ollukkaan koulussa, koska mulla oli yks käynti Tayssissa. Se käynti meni ihan jees sinänsä. En meinaan ikinä oo tykänny noista käynneistä siellä.. Sen jälkeen mun omaohjaaja haki mut sieltä ja mentiin yhessä syömään Subiin. Se oli niin hyvää ! Tultiin sieltä äsken takasin ja tolla ohjaajalla tais mennä hermo muhun, kun sanoin sille vähän napakasti. Se on kyllä just sellanen tyyppi, että sille ei saa ikinä näyttää tunteitaan tai sanoo mtn vähän tiukempaan sävyyn, kun se heti suuttuu siitä.. Ei oo kyllä se tyyppi oikeeta työtä valinnu, jos ei kestä yhtään mtn negatiivista sanottavaa..


No mut joo, tänään pitäis väsätä tota enkun portfolioo. Eli mulla ois tollanen 5 sivua tekstiä, joka pitäis kääntää suomenkielestä enkun kielelle.. Aikamoinen homma siis tiedossa. Sit ois vielä ruotsin kokeeseen lukemista.. Ei kyllä millään huvittais, mutta se kyllä tsemppaa, kun tietää, että se on peruskoulun viimenen ruotsin koe (:


Mutta nyt siis syvennyn tohon enkun käännökseen, että sais sitä edistyyn.. Toivotaan, että tää päivä ois yhtä hyvä, kun eilinenkin. Nauttikaa olostanne ja viettäkää hyvä loppupäivä (: 



"Muista, että tämä päivä tulee vain kerran,
eikä koskaan palaa.
Tämä hetki on olemassa nyt.
Kaikki eivät näe huomista auringonnousua.
Kuvittelemme,
että aina on aikaa,
mutta niin ei ole kaikilla. 
Jokaiset sekunnit ja sanat ovat tärkeitä."

<3

torstai 18. huhtikuuta 2013

Tuhti tekstipläjäys !

On kulunu tosi pitkä aika, kun oon viimeks kirjottanu.. Eli pahoittelut tästä hiljaiselosta. Mutta mulla on vaan ollu niin paljo kaikkee. Koko aika kaikkia hommia hoidettavana, että varmaan ikinä ei oo ollu tällänen hoppu.. Oon nyt reilun viikon aikana tehny siis 8 koetta. Eli koko vapaa-aika on menny kokeisiin lukiessa. Nytkin on tarkotus lukee terveystietoo ja ruotsia. Sit kaikki muutkin koulujutut on painanu päälle. Äikän kirjotelmat, enkun portfolio, enkun valtakunnallinen ja monia muita koulujuttua. Sit fysioterapiat ja kaikki muutkin asiat..

Vaikka on ollu kiireitä, niin on silti ollu tosi hyvä fiilis. :) Ainaki näinä päivinä oon pystyny jopa nauttiin elämästä.. Perheen kanssa menee hyvin ja itteni kanssa ei oo ainakaan kauheesti ollu ongelmia. 

Mutta eilen oli viimenen isoskoulutus, jeee ! Ensin oli isoshaastattelu ja sitten meijän piti ruveta vääntää loppukoetta. Tuli kyllä aika paljo kirjotettua siihen. Nyt on aikalailla onnellinen fiilis, kun selvis melkein vuoden kestäneestä koulutuksesta. (: Nyt vaan ootellaan, että pääseekö sitä jo ens kesänä leirille isoseks.. Toivon, että pääsisin Saarenmaalle, mutta se riippuu aikalailla tästä pyörätuolista, että pääsenkö sinne mukaan.. Jokatapauksessa, unbelievable !

Parhain asia tulee tässä ! Elikkäs tänään postilaatikkoon oli tupsahtanut kirje, ja siellä kirjeessä oli kutsu pääsykokeeseen ! Sairaalankadun toimipiste, sosiaali- ja terveysala ja lähihoitajan perustutkinto ! Tämähän oli vielä meikäläisen ykköshakuvaihtoehto :) Tähänkin vois sanoo, että unbelievable ! <3

Huomenna olis tarkotus mennä sit kotona käymään. Samalla näkee Lauraa ja Linneaakin :) Jee parasta ! Lauantaina lähetään äitin, Lauran ja tottakai Linskun kanssa Ideaparkkiin soppaileen. 

Tällä hetkellä voin sanoo, että mulla on kaikki hyvin. Ehkä elämä alkaa taas pikkuhiljaa hymyileen.. Vaikeita juttuja tulee aina elämässä vastaan, mutta sitähän tää elämä on. Naurua läpi kyynelten. 



Laitoin tälläsen kuvan tähän, kun mun mielestä tää kuvastaa jotenkin mun elämää tällä hetkellä. Värikkäitä ja hyviä päiviä, mutta silti mukana on pieniä kyyneleitä.




Oujeee ! 




Ja tässä kuvaa viime viikonlopulta.  <3 Täti ja Linsku leikkii lentokonetta. 





perjantai 12. huhtikuuta 2013

Miten pieni ihminen voi tehdä niin paljon hyvää.

Tänään aamulla oli se Bodymindi ja tällä kertaa se olikin tosi hyvä käynti ! Tehtiin kävelyharjotuksia, mutta suurin osa ajasta käytettiin sellasen kuvakollaasin tekemiseen. Mun piti ettiä kuvakasasta kuvia, jotka kuvas mun menneisyyttä, nykypäivää ja tulevaisuutta. Tuli kyllä hyvä mieli, kun sai toteuttaa tollasen. :) Sen avulla jotenki tajus, miten asiat oikeesti on. Että vaikka jotkut asiat on huonosti, niin silti on hyviäkin asioita ja ne huonot asiat ei ookkaa ihan niin päin persettä, kun miltä tuntuu..  

Sit iltapäivällä yks ohjaaja lähti heittään mua kotiin päin kotilomille. Oltiin alkuilta äitin kaa kahestaa. Tehtiin hyvää ruokaa ja sen jälkee keitettiin kahvit ja juteltiin siinä vähän samalla pitkästä aikaa. Sen jälkeen tädin murunen tuli yökyläileen. Leikittiin, naureskeltiin ja katottiin The Voice of Finlandia yhessä. Siinä samalla sit syötiin. Mie söin lämpösiä leipiä ja Linsku tietysti ryysti maitoo menemään tuttipullosta. (: 

Oon vaan aika onnellinen, että saan olla noin ihanan lapsen täti. En vaan voi kuvitella, että miten noin pieni ja viaton ihme voi tehdä jostain ihmisestä niin merkityksellisen ja onnellisen. Mulle tulee jotenki tärkee tunne, kun saan olla tollasen pikkusen lähellä. Oon vaan niin happy, että tässähän ihan herkistyy.. <3 

Nyt mie jatkan leffan kattomista ja sen jälkeen meen pikku-murun viereen nukkumaan. Täti vahtii vieressä ja suojelee pahoilta unilta. <3 Toivottelen täältä oikeen hyvää viikonloppua ja hyvää yötä kaikille ! 



Linnea melkein 3 kk <3



torstai 11. huhtikuuta 2013

32 neuvoa elämän varrelle.

Helouu ! Tänään ei oo tapahtunu oikeestaan mtn sen ihmeempiä. Olin aamun siellä tapaamisessa, josta kirjotin eilisessä tekstissä ja se meni luojan kiitos tosi hyvin. Olin niin onnellinen sen jälkeen, että olin yhtä hymyä loppupäivän :') Sit tosiaan menin siitä kouluun ja tein sen äikän kokeen. Seki meni ihan jees. Yks tehtävä tuotti aikalailla päänvaivaa, mutta eiköhän se koe kokonaisuudessaan menny ihan kunnialla läpi. Nyt haluaisin vähän aikaa hengähtää, kun vietin tän viikon lähes kokonaan vaan lukuhommissa. Mutta luku-urakka jatkuu enkulla ja yhteiskuntaopilla.

Nyt tähän loppuun haluan laittaa tälläsen kokoelman asioista, jotka liittyy elämiseen. Tän on kirjottanu joku viisas ja elämää nähnyt 90-vuotias nainen. Tää vaan kolahti tällä hetkellä niin hyvin, niin halusin jakaa tän teidän kanssa. 

Ja otsikko on.. 

"32 asiaa, joita olen oppinut elämästä."


1. Elämä ei ole reilua, mutta se on silti hyvää.

2. Jos olet epävarma, ota seuraavaksi vain pieni askel.

3. Elämä on liian lyhyt, joten nauti siitä. 

4. Ole rehellinen itsellesi.

5. Kun kyse on suklaasta, niin sitä on turha yrittää vastustaa.

6. Tee rauha oman menneisyytesi kanssa, jotta se ei tuhoa tulevaisuuttasi. 

7. Ei haittaa, vaikka lapsesi näkevät sinut itkemässä. 

8. Älä vertaa elämääsi muiden elämään. Et voi tietää mitä heidän elämänsä varrella on tapahtunut. 

9. Jos parisuhteen on oltava salainen, sinun ei pitäisi olla osa sitä.

10. Hankkiudu eroon kaikesta mitä et käytä. Turha aineellinen omaisuus painaa sinua alas monin tavoin.

11. Mikä ei tapa, se vahvistaa.

12. Koskaan ei ole liian myöhäistä olla onnellinen. Se on sinusta itsestäsi kiinni, ei kenestäkään muusta.

13. Kun tulee aika tavoitella sitä mitä elämssä rakastat, älä koskaan hyväksy vastaukseksti "ei".

14. Valmistaudu hyvin ja kulje virran mukana.

15. Ole erilainen.

16. Vain sinä voit olla oman elämäsi herra, ei kukaan muu.

17. Mietin jokaisen vastoinkäymisen kohdalla, että "Onko tällä todellakin väliä 5 vuoden kuluttua ?"

18. Valitse aina elämä. 

19. Anna anteeksi, mutta älä koskaan unohda mitään. 

20. Älä välitä mitä muut ajattelevat sinusta, et voi sille mitään.

21. Aika parantaa lähes kaikki haavat. Anna ajan tehdä työnsä.

22. Kuinka hyvä tai huono tilanne onkaan, se muuttuu.

23. Älä ota itseäsi liian vakavasti. 

24. Usko ihmeisiin. Niitä tapahtuu joka päivä.

25. Älä mieti elämää liikaa, vaan ota tästä hetkestä kaikki irti.

26. Lapsillasi on vain yksi lapsuus.

27. Ainoa asia, jolla todella loppujen lopuksi on merkitystä on, että rakastit jotain.

28. Käy ulkona joka päivä.

29. Jos me kaikki heittäisimme omat ongelmamme kasaan ja näkisimme kaikkien muiden ongelmat, ottaisimme nopeasti omanne takaisin.

30. Kateellisuus on ajanhukkaa. Iloitse siitä mitä sinulla jo on.

31. Elämäsi parhaat asiat eivät ole vielä tapahtuneet sinulle.

32. Elämällä ei ole rusettia kaulassa, mutta elämä on silti lahja.


Siinä ois sitten ne tärkeimmät ohjeet elämää varten. Mun mielestä nää on vaan niin totta.. Mutta joo, huomenna aamulla ois taas Bodymindi. Sen jälkeen ylläripylläri koulujuttuja ja sit ois tarkotus mennä viikonlopuks kotiin ! :) Viikonlopuks ei oo oikeestaan mtn suunnitelmia. Varmaanki vaan laatuaikaa äitin kaa. <3 

Koittakaahan te jaksella siellä. Ei oo paljoo enää kouluakaan oppilailla jäljellä. Kun vielä jaksaa vähän tsempata, niin se on siinä. Kevätkin on jo tuloillaan ja kohta Juhannuskin on menny.. Huomiseen (:

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Hyvää ruokaa ja parasta seuraa :)

Tänään aamulla oli käynti Bodymindissa ja tällä kertaa se ei ollu kyllä hyvä kerta. Mulla ei ollu sitä mun vakituista fysioterapeuttia vaan joku sijainen ja se oli kyllä täysin epäammattimainen.. On sovittu, että koitan kävellä joka kerta vaan n. 10 metriä, koska ei saa rasittaa liikaa. Ja toikin matka on jo tosi hyvä, jos sen pystyy menemään.. Niin ei, tää laittaa mut käveleen sen koko ajan, eli 1 h ja 15 min. Olin ihan poikki ja kipee ja sanoin sille, että en oikeesti enää pysty/jaksa. Sanoin, että kohta pettää jalat alta, mutta se sano, että "Älä ny valehtele, nyt kävellään." Sit meni vähän aikaa ja pyörryin siihen lattialle. Olin joutunu pinnisteleen sen koko ajan, niin eihän siinä kroppa kertakaikkiaan kestä. Että sellasta..

Sen jälkeen tosi hyvää tonnikalasalaattia nassuun ja lukeen äikän kokeeseen. Siinä äikän kirjan kanssa aikaa sitten kulukin joku 3 tuntia.. Sen jälkeen oli luvassa Oonan läksiäiset. :) Eli yks täysikänen nuori muutti täältä lastenkodista omaan kämppään. Syötiin siinä sitten hyvää ruokaa hyvässä seurassa. Onsku oot rakas. <3



Tonnikalasalaatti <3 


Huomenna olis sitten taas rankka päivä edessä. En voi kirjottaa tähän sen tarkemmin tätä asiaa.. Mutta huomenna aamusta pitäis puhua ja päättää, että miten seuraavat pari viikkoo menee ja miten jatkossa mennään.. Pelottaa ja jännittää ihan sikana, mutta täytys vaan olla miettimättä sitä liikaa. 

 Ton jälkeen sitte vielä pariks tunniks istuun koulun penkille ja tarkotuksena ois tehä toi äikän koe pois alta. Koealue on ihan sika vaikee ja niin on varmaan sit koekkin. Mutta ei voi ainakaa sanoo, että en ois lukenu.. 

Oon ollu tässä nyt pari päivää vähän kipeenä. Viime yönä olin sit ihan kuumehöyryissä ja olin puhunu ja tehny kuulemma ihan sekavia asioita. Nyt pieni iltapala ja kohtapuoliin nukkumaan. Jos tänä yönä sais nukuttua vähän paremmin, niin ehkä siitä huomisesta palaverista vois tulla jtn hyvääkin esille.. Toivossa on hyvä elää, eiks je ! :) Oikein hyviä öitä kaikille <3






maanantai 8. huhtikuuta 2013

Stay positive

Sain eilen illalla kuulla, että yks tärkee ihminen on tällä hetkellä teholla taistelemassa hengestään. Lääkärit sanoo, että pitäis tapahtua ihme, että tää ihminen selviäis.. Haluaisin sanoo, että kaikki on mahollista ja kaikki on hyvin, mutta en vaan pysty.. Nyt ei oo muuta vaihtoehtoo, kun luottaa, että tuo Taivaan Isä tekee ihmeitä ja parantaa. <3 

Taistele Mauri ! Tiedän, että oot vahva ihminen. <3



Tää päivä meni ihan suhteellisen hyvin. Oli tosi ihanaa päästä kouluun (: Tänään en tehny oikeestaan mtn tehtäviä, koska tehtiin mulle henkilökohtasta suunnitelmaa, että miten ja millon teen kaikki kokeet ja näin poispäin. 
Tän päivän taksikuski oli ihan sika ihana ! Se näytti kuvia kännykästään, kun niitten koira oli synnyttäny viime yönä 9 pentua. Ja sit kaiken huipuks se oli niin paras, kun se laulo radion mukana vähä nuotin vierestä.. No ei se mtn, sai ainaki mut piristyyn suorituksellaan (:

Huomenna taas aikanen herätys ja nokka kohti koulua. Täytys ahkeroida paljon aineita läpi ja näin. Tällä viikolla ja ensviikolla ois tarkotus tehä monta koetta.. 
Kirjotin muuten tohon mun eiliseen postaukseen, että mitenköhän selviän aikasesta aamuheräämisestä, mutta sehän onnistu hyvin ! Ei siinä ollu mtn ongelmia. 
Kohta mie poistun takavasemmalle ja siirryn peiton alle. Hyvää yötä kaikki. (:












sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Boooring Sundayyy

Iltoja vaan kaikille ! Tänään on ollu aika tylsä päivä, koska en oo oikeen keksiny mtn tekemistä..  Oon siis ollu vaan koneella ja yllätys yllätys lukenu äikän kokeeseen. Tai ainakin koittanu lukee. Ajatukset on ollu kyllä ihan muualla, kun äikässä.. 

Tänään oikeesti tajusin, että kuinka vitusti liikaa juon päivässä kahvia.. Jos en nyt aivan väärin laskenu, niin nyt meni 23. mukillinen alas.. Täytys oikeesti vähentää tota kahvin litkimistä, koska ei tällänen nyt kauheen terveellistäkään oo.. 



Aamukahveet <3




Vittu että mulla palaa hermo tohon yhteen ohjaajaan ! Se löytää aina jokaisesta asiasta jtn turhanaikasta valitettavaa. Kaikki nuoret vihaa sitä täällä. Sillon kun tulin tänne paikkaan, niin ihmettelin, että miks kaikki vihaa sitä, että sehän on ihan mukava. Mutta nyt en todellakaan enää ihmettele, että minkä takia sitä vihataan.. :D
Mutta onneks sitä kusipään naamaa ei tartte nähä niin paljoo enää, koska se on nyt pari päivää lomilla ja sitte huomenna pääsee onneks kouluuuuuun ! Huikeeta (: Siinä on vaan se ongelma, että mitenköhän pääsen aamulla kuuden aikaan hereille, kun nyt oon tottunu nukkuun vähän pitempää.. No mut eiköhän se ny onnistu. Kaikki on mahollista, eiks je ? :)
Muttamuttamutta, palaillaan toverit huomenna asiaan ! ( ::

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Hyvä fiilinki ja Tappara finaalissa !

Tähän näin alkuun tällänen pakollinen ihkutus.. Eli Tappara finaaliin ! <3 Hyvä pojat ja erityisesti hyvä Metsola ! (:

No niin ja sitten päivän kuulumisiin. Tänään on ollu vuorostaan ihan hyvä päivä. Tähän päivään on mahtunu taas vaikka mitä ! Aamusta ensi soittelin kitaraa pari tuntia ja sen jälkeen rupesin viettään aikaa äikän kirjan kanssa. Mulla oli tarkotus, että vietän tän viikonlopun ihan silleen rennoissa tunnelmissa, ilman minkäänlaisia koulujuttua. Mutta eihän se onnistunu.. Toi äikän kirja suorastaan pakotti mua meneen sen luo ja siinä vierähti sitte useempiki tunti. No, ei se mua jälkeenpäin tietenkää haitannu yhtään, että luin siihen kokeeseen, vaikka ajattelinki ottaa viikonloppuna vaan rennosti. No mut ehkä huomenna sitte voinki olla erossa koulukirjoista.. (: 

Sit illemmalla tuli leffa nimeltä Ice Castles. Se oli ihan sairaan koskettava ja itkettävä leffa, mutta sen jälkeen oli kuitenki tosi hyvä mieli, vaikka olikin tullu itkettyä niin paljon.. 

Puol kasi alkokin KIDSing ja siellä oli taas aivan huikeita laulajan alkuja ! Aivan käsittämätöntä. 

Hyvän päivän kruunaa sitten huvittava ja piristävä ohjelma Vedetään hatusta. Sen jälkeen hyvä iltapala. Lämmintä kaakaoo, ruisleipää ja appelsiini. <3 Ylihuomenna maanantai eli sillon tää tyttö pääsee vihdoinki kouluun, jee ! (:  Nyt toivottelen kaikille hyvää yötä <3








Siinä leffan aikana tuli sit vähä herkuteltuakin samalla.. 





perjantai 5. huhtikuuta 2013

Onnellinen loppu päivälle.

Tänään oli kyllä jälleen TOSI rankka ja kiireinen päivä. Mutta kaiken sen työn, vaivan ja pelon jälkeen saatiin olla tyytyväisiä hyvästä lopputuloksesta. <3

Varotan tässä alkuun, että tää on sit aika rankkaa luettavaa.. 

Eli sain iltapäivällä viestiä yheltä vanhalta hyvältä kaverilta. Siinä viestissä luki, että "Nyt se tapahtuu, kiitti kaikesta. <3" Olin sit aluks sillee, että mitä vittua se nyt meinaa, mutta sitte onneks tajusin, että ei helvetti soikoon nyt se tekee sen. Se oli jo aikasemmin puhunu, että kuinka helppoo ois vaan tappaa ittensä.. Se sai siinä vaiheessa ammattiapua ja se lupas mulle, ettei se tee itelleen mtn tyhmää. Jokatapauksessa, siitä sitte etin äkkiä netistä sen lastenkodin numeron missä se oli sijotuksessa ja soitin siihen, että tietääkö ne missä se tyttö tällä hetkellä on. Kerroin niille, että olin saanu tälläsen viestin vähä aika sitte. Ne sano sit, että se oli lähteny tunti sitte kotilomille kotiinsa. Soitin sit äkkiä sen tytön äitille ja se sano, että "Tyttö seisoo meijän talon katolla, eikä se kuuntele ketään !" Sen äiti oli soittanu jo poliisille ja ne oli matkalla. Tän tytön äiti oli itte tietysti poissatolaltaan ja ihan hädissään.. En tienny enää yhtään, että mitä mää oisin tehny. Olin itekki jo niin epäluulonen ja vähän ehkä hädissäni.. 
En tiedä miks, mutta mulle tuli yhtäkkiä mieleen, et ei helvetti mää soitan siihen tytön kännykkään. Olin ihan varma, että se ei vastaa kenellekkään, mutta se vastas. Koitin pysyä ite rauhallisena ja puhua sille järkee. Puhuttiin melkein tunnin verran, sit lopetettiin puhelu ja tyttö käveli omin jaloin tikkaita pitkin takasin maantasalle ja juoksi äitinsä syliin. 

En oo ikinä joutunu noin ison paikan eteen. Mietin, että miten ikinä selviän tästä, jos tää nyt päättyy huonosti.. Rupesin jo syyllistään itteeni, vaikka mitään peruuttamatonta ei ollu vielä tapahtunu. Tuntu ihan hirveeltä, kun meillä oli 75 km välimatkaa ja voitiin puhua vaan puhelimen välityksellä. En tiedä mitä oisin tehny, jos siinä ois käyny toisin. Nyt tyttö saa tarvitsemaansa hoitoo ja pääsee pikkuhiljaa elämässä eteenpäin. Voin kokemuksesta sanoo, että se vie aikaa, mutta kaikki on mahollista jos vaan jaksaa ite uskoo ja luottaa siihen, että kaikki järjestyy.

 Nyt on itellä aika rankka ja väsyny fiilis, mutta samalla oon tosi onnellinen, että tää päätty näin hyvin. En oo ite vielä kokenu, että oisin toiminu jotenki sankarillisesti tai jtn, mutta tosi moni mulle niin sano. Ehkä kun tästä alusta selviää, niin sitä rupee tajuaan, että kuinka tärkeen työn sitä tänään teki. 

Nyt täytyy vaan koittaa olla positiivinen, eikä sais miettiä asiaa liikaa. Nyt suihkuun ja iltapalaa, sitte The Voice of Finland ja C.S.I Miami ja sen jälkeen peiton alle nukkumaan. Kyllä tää tästä. Tää lause kuulostaa aina niin turhalta ja tyhmältä, mutta se oikeesti pitää paikkaansa. Eli asioilla on tapana järjestyä ja kaikesta selviää.

 Viikonloppuna ois tarkotus olla vaan ja kattoo leffoja. Ehkä vähä Subwayta kans.. :) Nyt Rimpula toivottelee teille kaikille hyvää loppuiltaa ja hyviä öitä ! Nauttikaa viikonlopusta ja kevätauringosta, jos sitä vaan suinkin viikonlopun aikana saadaan. <3

torstai 4. huhtikuuta 2013

Surkeiden sattumusten sarja..

En oikeen keksiny kauheen osuvaa otsikkoo tähän postaukseen, mutta kyllä toi on ihan hyvä tälle päivällä.. Mutta. Tänään on ollu ihan vitun sekava päivä. Jälleen kerran heräsin aamuyöstä sairaaseen pääkipuun. Eihän tätä oo jatkunu, kun kohta kuukauden... Nojoo, aamupäivällä luin sit vielä ihan sikana yhteiskuntaopin kokeeseen ja tein sen kokeen sit iltapäivällä. Se oli sellanen 4 sivua pitkä ja ihan hiton vaikee koe. Huhhei, saa nähä paljoko siitä tulee.. Kyllä se ihan hyvin kuitenki meni. (:


Musta tuntuu, että oon jotenki muuttunu ihan sikana tässä lähiaikoina. Tai siis, että mun luonne ja luonteenpiirteet on muuttunu. Huudan, raivoon ja paiskon tavaroita ja oon muutenki jotenki outo. En osaa oikeen selittää, mutta en oo oma itteni. Musta tuntuu, että en tunne enää itteeni.. Moni muukin on sanonu, että mun luonteessa on tapahtunu kauheesti muutoksia. 

Jokatapauksessa, huomenna on vaikee päivä edessä. Täällä laitoksella on ollu yks opiskelija 5 viikkoo ja huomenna se on täällä sitten viimestä päivää.. Meistä on tullu niin läheisiä, että mulla on kauheen haikee fiilis, kun täytyy luopua siitä. Oon kyllä tosi ilonen ja onnellinen, että sain tutustua noin mahtavaan ihmiseen. Nyt sen täytyy vaan jatkaa opiskelujaan. 


Mutta, ei nyt vaan murehdita kaikkee. Elämässä on paljon hyvääkin ! Sain tänään kuulla, että taksikyydit on järjestyny ja pääsen ens maanantaina käymään taas koulua, jee ! Käyn siellä tosin vaan maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin. Mutta on sekin paljon parempi, kun ei mtn.. (: 


Tia: Tiedän, että saatat ehkä lukee tän kirjotuksen, joten haluan toivottaa tätäkin kautta sulle oikeen hyvää jatkoo. Toivon, että menestyt elämässäs ja saat olla onnellinen. Oli huippua tutustua suhun. Kiitti kaikesta, oot ihana ja vahva ihminen <3



Ja näin lopuks toivotan kaikille hyviä öitä ! (: Jos teilläkin oli tänään vähän huonompi päivä, niin muistakaa aina, että huominen on uus alku.

Keksiviikko, isoskoulutusta ja muuta mukavaa !

Terveppä terve ! Mun piti eilen kirjottaa tänne päivän tapahtumista, mutta en sit enää ehtiny. Kello oli meinaa kymmenen ja piti antaa kone ja kännykkä yöks pois. Eli eilisen kuulumiset tulee tälleen jälkikäteen.. :)

Eli eilen mulla oli Orivedellä aika psykiatrille ja siitä sit jäin illaks kotiin, koska mulla oli illalla taas isko, eli isoskoulutus. Rupes ärsyttään ihan sikana, kun sen ajan piti olla aamulla kello 10 perheneuvolassa, ja sit oottelin siinä ihan silleen ilosena, että ei tässä mtn. Sit kello rupes lähestyyn puolta yhtätoista ja sit aattelin, että nyt kyllä soitan sille mun psykiatrille, että olihan se aika tänään ja näin. Sit se sano, että "Joo, mää oon ootellu sua täällä koululla.." Joo mitä helvettiä, viimekerralla kysyin tarkotuksella, että onhan se seuraava aika täällä perheneuvolassa, niin se sano, että "Joo, on se.." Siitä sit piti pakata taas ittensä autoon ja siirtyä toiseen paikkaan.. Vitutti ihan sikana, mutta se vitutus hälveni sit nopeesti, kun pääsin sinne ja sain puhuttua.. 

Sit äiti tuli hakeen mua ja mentiin siitä kotiin. Lauran, Tuomaksen ja Linnean oli tarkotus kans tulla käymään Oriveellä. Ne oliki sit samoihin aikoihin kotosalla, kun meki äitin kaa. (: Minä täti-ihmisenä tulin sitte taas niin iloselle päälle, kun näin sitä pikku-murusta.. :') <3




Linskun mielestä tädin kanssa on aina niin hassua <3  



Äiti ja tyttö unten mailla (: 


Sit illalla oli vielä isoskoulutus ja se oli taas niin huippua. Parasta oli tietysti se, kun sai nähä parasta kaveria piitkästä aikaa. <3 Se porukka on muutenki niin huikeee, että ootan niin innolla kesän tulevia ripareita. Mutta kaikki kiitos kuuluu kyllä taas tuonne yläkertaan. Jumala on kyllä ykkönen !

Iskon jälkeen yks ohjaaja tuli sit hakeen mua sieltä, ja että mua rupes ärsyttään, kun näin sen. En tiedä miks, mutta jotenki vaan tuli semmonen tunne. Päästiin autoon ja sit se rupes jälleen kerran valittaan mulle kaikesta. Se sano mulle, että "En ois ikinä uskonu, että oot noin törkee." 
Olin sillee, että hääh mitä ny.. Ja sit selvis, että se oli joutunu kuulemma oottaan mua 5 minuuttia ja sen mielestä tein sen tahallani. :D Se koulutus loppu ensinnäki vähä myöhässä ja sit juttelin viä vähä aikaa sen mun parhaan kaverin kaa. Että en mä sitä mitenkään tahallani tehny, mutta ehkä se oli sen mielestä törkeetä.. :d

Päästiin sit tänne Tampereelle ja sit jouduinki vähä oksenteleen.. Ei siinä mtn ihmeempää ollu, nyt on kaikki taas ihan jees.. 

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Tiistai ja kasa koulujuttujaaa

Tää päivä alko kyllä ihan päin persettä. Heräsin taas aamuyöstä sairaaseen pääkipuun ja valvoin siitä sitte aamukaheksaan. Sit nukahdin ja yheksän aikaan lastenkodin johtaja tulee ryminällä mun huoneen ovesta sisään ja huutaa, että "HERÄTYS !" Siinä sitte heräämisen jälkeen aamukahvit naamaan ja hyvä etten tukehtunu juodessani sitä kahvia, kun tää johtaja koputtaa kovaäänisesti tohon mun ovee ja kysyy, että "Unohdin kysyä, että tykkääthän Aamupalajuustosta ?" Hah, rupes kyllä kieltämättä naurattaan, kun raukka oli niin reppanan kuulonen kysyessään tollasta.. :d 

Siitä sitte aamusta iltaan asti aika menikin koulujuttujen parissa. Mulla on meinaa ihan mukavasti noita kokeita jääny tekemättä, ku olin siä Tayssissa. Ja nyt kun en oo päässy kouluun, niin niitä on kertyny vielä lisää.. Mantsa, äikkä, yhteiskuntaoppi, ruotsi, enkku, terveystieto ja vitusti liikaa matikan kokeita. Mutta tänään päällimmäisenä on toi yhteiskuntaoppi. Tavotteena ois edelleen yli ysin keskiarvo päättötodistukseen. Nyt täytys vaan saada noista kokeista hyvät numerot. Ja sit kans pitäis järjestää mulle se taksikyyti, että pääsisin siellä koulussaki näyttään naamaani. Alkaa pikkuhiljaa kyrpiin olla vaan täällä laitoksella päivät pitkät neljän seinän sisällä. Ois niin huikeeta nähä kavereitaki pitkästä aikaa koulussa..

Vittu illemmalla palo niin hermo yhteen tyyppiin täällä. Se on 13-vuotias poika ja käyttäytyy ku mikäki uhmaikänen lapsi. Sille ei käy mikään ja kaikki pitäs tehä niinku se haluais. "Ei käy, en halua, mulle käy vaan toi, joo ei mun tarvi oottaa, ei mua kiinnosta, ei mun tarvi tehä tollasta, ei mua voi kukaan pakottaa, mää oon vaan paras kaikessa." Ja hohhoijaa, että on raivostuttavaa.. No joo, ehkä se parin vuoden päästä tajuaa, et kuinka vitun lapsellinen se on ollu.. :)



-

Mua oltiin salakuvattu, kun olin nukahtanu kesken lukemisen..  









Voihan työmarkkinajärjestöt sanon minä.. 


maanantai 1. huhtikuuta 2013

Rimpula toivottaa kaikille hyvät yöt !

Tää päivä meni taas niin vaihtelevasti. Aamulla ja aamupäivällä oli tosi jees fiilis, mut sit iltaa myöden fiilis laski. Nyt tällä hetkellä on vähä paha olla sekä henkisesti, että fyysisesti. 

Tosiaan sain nukkua tänään vähän pitempään aamulla. Siitä aamupala ja pari kuppia kahvia nassuun ja sen jälkeen telkkarista alko leffa nimeltä Poika Marssista. Olin aluks siilleen et "Öö, mikä tää on.. ?", mut se oliki sit tosi jees. Se leffa kerto sellasesta pojasta, joka oli syrjäytyny ja erilainen ja se luuli olevansa kotoisin Marssista. Se oli päivät pahvilaatikossa. Sit sellanen mies halus adoptoida lapsen ja sille suositeltiin sitä poikaa ja sit se adoptoi sen. Sit siinä pojasta alko kuoriutua sellanen suloinen ja avoin pikkupoika. 

Leffan jälkeen tehtiin yhen ohjaajan kanssa kävelyharjotuksia ja juteltiin vähän samalla. Se oli huippua. Loppupäivän ja illan mää oon sitte ollu koneella ja kattonu samalla telkkaria. Päivällä tuntu, että en selviä tästä päivästä, mutta nyt on kuitenki ilta ja päivästä on selvitty. Nyt pääsee onneks nukkumaan omaan sänkyyn ja aamulla saa herätä parempaan huomiseen. Hyviä öitä kaikille ja palaillaan toverit huomenna asiaan ! (: